Panem et circenses

Allaoleva teksti sisältää spoilereita Nälkäpeli-trilogiasta. Lukeminen omalla vastuulla.

A) Leipää ja sirkushuveja.

 

Niitä jaellaan Amerikan tuhkasta syntyneen Panemin valtion rikkaille, samalla kun köyhät alueet tuottavat sirkushuveja pelissä, jossa leikitään turvasta köyhyydeltä, rikkauksilla ja kahdeltatoista vyöhykkeeltä valittujen nuorten hengillä. Niin pelin kuin trilogian ensimmäisen kirjankin nimi on Nälkäpeli (Susanne Collins: Nälkäpeli 2008, Vihan liekit 2009, Matkijanärhi 2010.)

Näissä kolmessa kirjassa seurataan nuoren Katniss Everdeenin taistelua Capitolia, Panemin pääkaupunkia vastaan, johon hänet syöstään Nälkäpelin tiimellyksestä. Nälkäpeli on yksi Capitolin tavoista pitää kahtatoista vyöhykettä aisoissa valitsemalla joka vuosi yhden 13–17 vuotiaan tytön ja pojan ja laittamalla heidät areenalle taistelemaan hengestään kunnes jäljellä on yksi voittaja. Tämä kaikki tapahtuu kameroiden kuvatessa ja sponsorien kannustaessa suosikkejaan. Katniss päätyy areenalle yhdessä Peeta Mellark nimisen leipurin pojan kanssa vyöhykkeeltä 12, ja Capitolin viihdykettä janoavalle kansalle kaksikon tekaistu romanssi auttaa molempia selviytymään Nälkäpeli-areenan ääriolosuhteista - ja aivan vahingossa luo Katnisista tulevan kapinan johtohenkilön.

Kapina on kytenyt Panemin kansojen mielessä aivan Nälkäpelin aloittamisesta alkaen. Capitolin hallitsemistyyli on ajanut jokaisen vyöhykkeen puoliksi nälänhätään ja ahdinkoon, eikä olosuhteita paranna yhtään joka nurkan takana pyörivät rauhanvartijat, jotka ovat koulutettu tottelemaan sääntöjä ja päättämään päiviltä jokaisen, joka uskaltaa sanoa väärän sanan Capitolin loistoa vastaan. Vääristä teoista ihmisiä kidutetaan, heiltä leikataan kieli pois ja pistetään palvelemaan kansaa mykkinä orjina ilman oikeutta ihmiskosketukseen. Vyöhykkeille ei kerrota totuutta mistään, kouluopetusta vahditaan ja historiallisia tapahtumia vääristellään. Oman vyöhykkeen ulkopuolelle meneminenkin on ankarasti kielletty ja myös siitä seuraa kuolema. Mitään ei sähköaidan takana ole. Kirjoittaja Susanne Collins on tutkinut kirjojaan varten niin muotia, sotaa, ja historiaakin ja on pyrkinyt jollain lailla heijastamaan nykypäivän viihdekulttuuria teoksessaan. Herää kysymys, että kuinka paljon Capitolin teos heijastavat todellisuudessa nykypäivän yhteiskuntaa, jossa olemme valmiita ottamaan vastaan kaiken, minkä päättäjät meille syöttävät. Kuinka paljon oppimistamme asioista on joku toinen päättänyt, että tätä ei voi opettaa sillä se voi antaa ympäröivästä maailmasta oikean kuvan. Kuinka paljon tietämästämme on väärää?

Mitä pidempään Nälkäpeli-trilogiaa miettii, sitä enemmän ihmismieli alkaa heijastaa sen asioita oikeaan elämään. Capitol on kuin entisajan Rooma tai nykypäivän USA, jossa ylätasot pyörittävät koneistoa viihteellä ja huonommat saavat kärsiä, kun taas toisen kirjan lopussa maan alta putkahtava kolmastoista vyöhyke, jonka Capitol on väittänyt tuhonneensa, tuntuu järjestelmällisyydessään Saksalta tai Japanilta. Vyöhykettä 13 kuvaillaan erityisen kurinalaiseksi: jokainen kolmentoista täyttänyt saa automaattisesti sotilaan arvon, jokainen ruuanmurunen on tarkkaan laskettu, ettei haaskausta synny, ja turvaevakuointi järjestetään sodan sytyttyä rauhassa, organisoidusti ja siistissä järjestyksessä. Täysi vastapaino viholliselleen Capitolille, jonka suurin huvinlähde, Nälkäpeli, on täysin rinnastettavissa nykypäivän tosi-tv viihdeohjelmiin, kuten vaikka Big Brotheriin, vaikka kyseessä ei ole enää kunniasta vaan kunniasta ja omasta hengestä. Mikäpä sitä viihdettä janoavaa kansaa paremmin houkuttaisi kuin kaksikymmentä neljä lasta tappamassa toisiaan? Taisivatpa entisajan roomalaiset tämän jo tajutakin - ei varmaan ihme, ettei Rooman valtakunnasta olekaan jäljellä kuin köyhtyvä Italia.

Capitolin johtajahahmo pitää erityisen paljon kiinni vallastaan. Presidentti Snow, Capitolin johtoon luikerrellut mies keskittyy työssään ihmisen henkisten heikkouksien esilletuomiseen ja vahtii tarkkaan ettei kukaan nouse pääkaupunkiaan vastaan. Jopa Nälkäpelin voittajat, joille luovutetaan voitonmerkiksi rahaa ja ruokaa, joutuvat tanssimaan hänen pillinsä mukaan. Voittajat pakotetaan prostituutioon, heidän sukulaisiaan tai rakastettujaan uhkaillaan, jopa tapetaan, eikä heidän uudesta muuttuneesta elämästään pyritäkään tekemään kunnollista. Heistä muokataan Capitolin orjia.

Kaikkiaan Nälkäpeli pistää lukijan miettimään nykymaailmaa, viihteen mahdollisuuksia ja vallankäyttäjien valtaa normaalikansalaiseen yhtä lailla kuin japanilainen teos Battle Royale, Koushun Takamin käsialaa. Näissä molemmissa on sama perusajatus: Laitetaan kasa nuoria taistelemaan hengestään ja käsketään maailman katsella.

"Tältäkö näyttää tulevaisuuden maailma?"