Allaoleva teksti sisältää spoilereita Nälkäpeli-trilogiasta. Lukeminen omalla vastuulla.
A) Leipää ja sirkushuveja.
Niitä jaellaan Amerikan tuhkasta syntyneen Panemin valtion rikkaille,
samalla kun köyhät alueet tuottavat sirkushuveja pelissä, jossa leikitään
turvasta köyhyydeltä, rikkauksilla ja kahdeltatoista vyöhykkeeltä valittujen
nuorten hengillä. Niin pelin kuin trilogian ensimmäisen kirjankin nimi on
Nälkäpeli (Susanne Collins: Nälkäpeli 2008, Vihan liekit 2009, Matkijanärhi 2010.)
Näissä kolmessa kirjassa seurataan nuoren Katniss Everdeenin taistelua
Capitolia, Panemin pääkaupunkia vastaan, johon hänet syöstään Nälkäpelin
tiimellyksestä. Nälkäpeli on yksi Capitolin tavoista pitää kahtatoista
vyöhykettä aisoissa valitsemalla joka vuosi yhden 13–17 vuotiaan tytön ja pojan
ja laittamalla heidät areenalle taistelemaan hengestään kunnes jäljellä on yksi
voittaja. Tämä kaikki tapahtuu kameroiden kuvatessa ja sponsorien kannustaessa
suosikkejaan. Katniss päätyy areenalle yhdessä Peeta Mellark nimisen leipurin
pojan kanssa vyöhykkeeltä 12, ja Capitolin viihdykettä janoavalle kansalle
kaksikon tekaistu romanssi auttaa molempia selviytymään Nälkäpeli-areenan
ääriolosuhteista - ja aivan vahingossa luo Katnisista tulevan kapinan
johtohenkilön.
Kapina on kytenyt Panemin kansojen mielessä aivan Nälkäpelin aloittamisesta
alkaen. Capitolin hallitsemistyyli on ajanut jokaisen vyöhykkeen puoliksi
nälänhätään ja ahdinkoon, eikä olosuhteita paranna yhtään joka nurkan takana
pyörivät rauhanvartijat, jotka ovat koulutettu tottelemaan sääntöjä ja
päättämään päiviltä jokaisen, joka uskaltaa sanoa väärän sanan Capitolin
loistoa vastaan. Vääristä teoista ihmisiä kidutetaan, heiltä leikataan kieli
pois ja pistetään palvelemaan kansaa mykkinä orjina ilman oikeutta
ihmiskosketukseen. Vyöhykkeille ei kerrota totuutta mistään, kouluopetusta
vahditaan ja historiallisia tapahtumia vääristellään. Oman vyöhykkeen
ulkopuolelle meneminenkin on ankarasti kielletty ja myös siitä seuraa kuolema.
Mitään ei sähköaidan takana ole. Kirjoittaja Susanne Collins on tutkinut
kirjojaan varten niin muotia, sotaa, ja historiaakin ja on pyrkinyt jollain
lailla heijastamaan nykypäivän viihdekulttuuria teoksessaan. Herää kysymys,
että kuinka paljon Capitolin teos heijastavat todellisuudessa nykypäivän
yhteiskuntaa, jossa olemme valmiita ottamaan vastaan kaiken, minkä päättäjät
meille syöttävät. Kuinka paljon oppimistamme asioista on joku toinen päättänyt,
että tätä ei voi opettaa sillä se voi antaa ympäröivästä maailmasta oikean
kuvan. Kuinka paljon tietämästämme on väärää?
Mitä pidempään Nälkäpeli-trilogiaa miettii, sitä enemmän ihmismieli alkaa
heijastaa sen asioita oikeaan elämään. Capitol on kuin entisajan Rooma tai
nykypäivän USA, jossa ylätasot pyörittävät koneistoa viihteellä ja huonommat
saavat kärsiä, kun taas toisen kirjan lopussa maan alta putkahtava kolmastoista
vyöhyke, jonka Capitol on väittänyt tuhonneensa, tuntuu
järjestelmällisyydessään Saksalta tai Japanilta. Vyöhykettä 13 kuvaillaan
erityisen kurinalaiseksi: jokainen kolmentoista täyttänyt saa automaattisesti
sotilaan arvon, jokainen ruuanmurunen on tarkkaan laskettu, ettei haaskausta
synny, ja turvaevakuointi järjestetään sodan sytyttyä rauhassa, organisoidusti
ja siistissä järjestyksessä. Täysi vastapaino viholliselleen Capitolille, jonka
suurin huvinlähde, Nälkäpeli, on täysin rinnastettavissa nykypäivän tosi-tv
viihdeohjelmiin, kuten vaikka Big Brotheriin, vaikka kyseessä ei ole enää
kunniasta vaan kunniasta ja omasta hengestä. Mikäpä sitä viihdettä janoavaa
kansaa paremmin houkuttaisi kuin kaksikymmentä neljä lasta tappamassa toisiaan?
Taisivatpa entisajan roomalaiset tämän jo tajutakin - ei varmaan ihme, ettei
Rooman valtakunnasta olekaan jäljellä kuin köyhtyvä Italia.
Capitolin johtajahahmo pitää erityisen paljon kiinni vallastaan. Presidentti
Snow, Capitolin johtoon luikerrellut mies keskittyy työssään ihmisen henkisten
heikkouksien esilletuomiseen ja vahtii tarkkaan ettei kukaan nouse
pääkaupunkiaan vastaan. Jopa Nälkäpelin voittajat, joille luovutetaan
voitonmerkiksi rahaa ja ruokaa, joutuvat tanssimaan hänen pillinsä mukaan.
Voittajat pakotetaan prostituutioon, heidän sukulaisiaan tai rakastettujaan
uhkaillaan, jopa tapetaan, eikä heidän uudesta muuttuneesta elämästään
pyritäkään tekemään kunnollista. Heistä muokataan Capitolin orjia.
Kaikkiaan Nälkäpeli pistää lukijan miettimään nykymaailmaa, viihteen
mahdollisuuksia ja vallankäyttäjien valtaa normaalikansalaiseen yhtä lailla
kuin japanilainen teos Battle Royale, Koushun Takamin käsialaa. Näissä molemmissa
on sama perusajatus: Laitetaan kasa nuoria taistelemaan hengestään ja käsketään
maailman katsella.
"Tältäkö näyttää tulevaisuuden maailma?"
