Hymyjä ei enää jaella
On sanottu, että pieni hymy voi pelastaa ihmisen kuolemalta. On myös totuus, että lahjan saaja ja lahjan antaja iloitsevat molemmat yhtä lailla lahjasta. Pienillä asioilla voi jakaa iloa ja parantaa maailmaa. Miksi ne unohdetaan?
Maailma on kylmä paikka elää ja Suomi on maana erityisen kylmä, eikä vain sään kannalta vaan ihmisiltään. Talven tullen kansakunta unohtaa kohteliaisuudet ja hymyn vaikutuksen, ja kylmästä, pitkästä talvesta tulee yhä pidempi lukiessa masentavia, surullisia uutisia lehdestä. Kauppakeskusten, koulujen ja työpaikkojen synkillä käytävillä vastaan tulee vain ihmisiä, jotka laskevat katseensa maahan ja tönivät vihaisesti muita pois tieltään. Jo valmiiksi synkkiä ihmisiä juostaan karkuun ja koko pitkä talvi vietetään yksin omissa murheissaan.
Maailmaa matkanneena pieni hymynheitto tuntuu jääneen jälleen pois elämästäni. Etelämmässä kuin täällä Suomessa tuntui olevan normaalia, että luokseni tultiin puhumaan, jopa tuntemattomat kaduilla uskalsivat kysyä kuulumisiani. Ne kaikki jäivät kauas Italiaan palatessani kesällä, eivätkä enää ohitse ajavat autoilijat enää anna minulle tietä suojatien ylitse hymyillen. Ratin takana näytetään enemmänkin kiroilevan ja tunnen oloni vihatuksi. Vielä vuosi sitten uskalsin katsoa ihmisiä silmiin ja silloisen kouluni käytävillä jokainen tuli tutuksi huomaamattaankin. Nykyään kävelen taas käytävän reunoja myöten ja tunnistan itse katsovani muita aivan yhtä tappavasti, kuin hekin katsovat minua. Olen palannut samaan tunnelmaan kuin kolme vuotta sitten yläasteella, jolloin elämäni tuntui olevan pohjalla.
Elämäni ei kuitenkaan ole pohjalla, eikä ihmiskunta ole menettänyt kykyään käyttää poskilihaksiaan venyttääkseen suunsa hymyyn. Onnellisten ihmisten maailma alkaa jälleen tulla esiin lumen alta eivätkä ihmisolentojen katseet enää nuohoa yhtä ahkerasti matonreunaa. Katseet kohoavat hiljalleen siniseen taivaaseen sekä puihin, joiden puhkeamista lehtiin odotetaan jo ilolla. Ensimmäisenä tuntemattomien käymänä puheenaiheena esille on tullut sää ja pienet kohteliaisuudet alkavat näkyä jälleen kansassa. Ei kaikissa. Minäkin olen joutunut kokemaan naurut niskassani pyytäessäni muita edes kerran käytävällä vastaan tullessa hymyilemään. Tuntemattomille ei Suomimaassa saa olla kohtelias ja kummallisilta näyttäviä olentoja pitää katsoa alaspäin kuin roskaa.
Missä ovat tarinat kohteliaisuuksista maailmassa, jossa toisen yritykselle nauretaan? Kuka voi tahtoa elää todellisuudessa, jossa epäonnistuminen merkitään historiankirjoihin voiton sijaan? Kesäunelmanani on palata kesällä Italiaan ja muistaa jälleen, miten ihminen voi hymyillä toiselle kulkiessaan tämän ohitse, pyytää anteeksi kun tarvitaan ja saada apua vajotessaan. Hymyillessä ihminen paljastaa sielunsa: suomalaisten sielut lienevät muuttuneen jo jääksi.
Tekstisi on sydämeenkäypä! Huomiosi ovat tärkeitä; elämä olisi kaikille mukavampaa, kun osattaisiin/viitsittäisiin pienillä asioilla huomioida toisia. Pitänee paikkansa, kun sanotaan, että se mitä tehdään ei aina merkitse niin paljon kuin se mitä jätetään tekemättä. Hymyilemättä jäänyt hymy on surullinen asia :(
VastaaPoistaHavainnollistat hyvin esimerkeillä. Viimeisessä virkkeessä sana "muuttuneen" pitäisi olla "muuttuneet".