Tarjoilijan lähtiessä Emil huomasi miehen tuijottavan häntä takaisin. Emil käänsi säikähtäneenä katseensa pois ja toivoi, ettei mies olisi ollut vihainen tälle. Yksinäisenä istuva mies ei kuitenkaan ollut vihainen: Hän otti lihakeittonsa ja lehtensä ja lähti kohti Emilin pöytää.
- Saanko? Mies kysyi lupaa istua saman pöydän äärelle. Emil katsahti häntä säikähtäneesti, mutta alkoi nyökyttää päätään nopeasti.
Mies istui alas pöydän ääreen ja tarkasteli pöytäkaveriaan yli kulmiensa. Emil piilotti hikoavat kämmenensä pöydän alle ja käänsi katseensa pois. Hän piti kyllä muiden tarkastelusta. Miehen tarkastelun alla hän tunsi itsensä läpinäkyväksi.
- Mikä sinä olet? Mies kysyi hetken kuluttua. Hän oli jo luopunut tarkastelusta ja keskittyi katsomaan ruokaansa. Emil seurasi kummastuneena keiton katoamista miehen kitaan.
- Mikä- minä- mitämitä? Emil ei keksinyt sillä hetkellä järkevää vastausta.
- Mikä sinä olet? Mitä teet työksesi? Mies jatkoi vanhan miehen äänellään, jossa kuului vuosien antama kokemus.
- Minäminäminä-... Emil oli tottunut olemaan yksin. Hän ei ehtinyt keksiä itselleen ammattia tehtäväksi.
- Minä olin ennen arkkitehti. Mies kertoi ystävällisesti. Emil katsoi häntä kummastuneena.
- Arkki... Arkkitehti? Emil toisti tuntematta tätä ihmisten ammattia.
Mies selitti hänelle mitä arkkitehti oli. Emil tunsi oppivansa vanhan miehen puheesta uutta ihmisistä. Lihakeittokin alkoi maistua hyvältä kuunnellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti