"I'd better use my... Shinning, " - Bart SimpsonShining - Hohto
Stephen King ansaitsi paikkansa kauhukirjailijoiden kärjessä kirjallaan Carrie. Kingin kirjoja on jo vuosikymmeniä muunnettu elokuviksi vaihtelevalla menestyksellä. Pakasta löytyy monia huonompia tuotoksia, kuten Thinner, Langoleerit ja It, joista tehdyt elokuvat monet haluavat unohtaa syystä tai toisesta, mutta joukkoon on eksynyt myös monia helmiä. Näitä helmiä ovat esimerkiksi The Shawshank Redemption (Avain Pakoon, 1994) ja Shining, suomeksi Hohto (1980), joista jälkimmäinen mainitaan usein parhaimpien kauhuelokuvien joukossa, ellei jopa kärjessä.
Kolmen tunnin lyhykäisyydessään Hohto kertoo Jack Torrencesta, perheenisästä, joka saa työpaikan kaukaisesta hotellista, jossa kukaan ei käy talven aikana. Hän muuttaa pitkäksi talveksi perheensä kanssa hoitamaan tyhjää hotellia ja aika yksinäisyydessä käy hiljalleen pitkäksi. Hiljalleen käy selväksi, että Torrencen perheen uusi työpaikka ei olekaan aivan normaalille paikalle pystytetty, eikä Jackin poika Dannykään (Danny Lloyd) ole yksin kylmän talven keskellä... Elokuvasta on myös pidempi versio, joka sisältää materiaalia jotka jouduttiin poistamaan julkaistusta versiosta, sillä ne pidensivät jo valmiiksi hyvin pitkää elokuvaa.
Paljoa ei näinkin pitkään elokuvaan ole saatu laitettua tapahtumaan, vaan kauhun tunnelmaa tuodaan esille pitkälti laittamalla katsoja odottamaan. Koko kolmen tunnin ajan katsoja odottaa seuraavaa tilannetta tapahtuvaksi ja pitkän tunnelman nostatuksen jälkeen jokainen yllättävä tilanne onnistuu säikäyttämään. Jack Nicholson, Jack Torrencen näyttelijä, ei ole vain loistava roolissaan, vaan hänen suorituksensa on luonut Jackin hahmosta ikonisen kauhugenrelle. Nicholsonin hahmon jokaiseen tunteenpurkaukseen kykenee katsoja karmivasti samaistumaan. Jack on samalla rakastava isä ja aviomies, kuin vastuuntuntoinen työntekijä, sekä turhautunut kirjailija, jonka mielenterveyden hyvinvointiin viiden kuukauden yksinäisyys iskee hyvin, hyvin vahvasti. Hahmon mielenlaatu vaihtuu nopeasti rauhallisesta psykopaattiseen, eikä kukaan enää tiedä siinä vaiheessa mitä tehdä - tai mihin paeta.
Kingin käsiala näkyy selvästi elokuvassa, sillä hänen henkilökohtaiset, tarinasta tarinaan toistuvat kliseensä eivät tästäkään tarinasta puutu: Jackillä on alkoholiongelma, Dannyllä on tuntematon kyky "hohtaa", ja hotelli on rakennettu entiselle intiaanien hautausmaalle. Kysymys kuuluukin, onko kyseessä sama hautausmaa kuin Uinu, Uinu lemmikissä, vai mistä johtuu, että paikkojen mysteeriset voimat ovat saman kaltaiset. Kirjailijan itsensä käsialan tuntijalle Hohto ei anna yllätyksiä, mutta kauhunväreet kulkevat silti herkästi selkäpiitä myöten talven tummentuessa synkemmäksi.
Hohto on pitkä ja siltä se tuntuukin. Monta kertaa katsoja ehtii käydä jääkaapilla ja palata samaan tilanteeseen, joka yhä nostattaa hiljalleen tunnelmaa loppuhuipennusta kohti. Kolmen tunnin odottamisen jälkeen loppuhuipennus kuitenkin tulee ja joka hetken turhauttavan pitkältä tuntunut odottaminen palkitaan. Katsottavana elokuva on ehdottomasti katsottavan arvoinen, sillä se on yksi kauhutarinoiden huipputuotoksista ja Hohto luo kauhistuttavan tunnelman, juuri sellaisen, joka nykyajan uusista elokuvista tuntuu välillä puuttuvan. Vähintääkin Nicholsonin hahmo Jack mielikuvitusystävineen tekee Hohdosta suorastaan nautittavan, mutta samalla juuri sopivan karmivan.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
All work and no play makes a Jack dull boy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti