Essee, ÄI 11.2

1. Pakko, pakko, pakko

Tipuin kärryiltä viidennellä luokalla aineessa nimeltään matematiikka, eivätkä kärryt ikinä pysähtyneet odottamaan minua. Juoksen yhä niiden perässä pyrkien huutamaan horisonttiin katoavia vaunuja odottamaan minua, ottamaan minut kyytiin, mutta huutoani ei enää kuulla. Kärryjen päältä minulle nauretaan, kun en osaa yksinkertaisia jakolaskuja, enkä ymmärrä ensimmäisen asteen yhtälöitäkään. "Opettelisit ahkerammin, " saan kuulla. Miten voin opetella, jos se on mielestäni liian vaikeaa?

Saan kuitenkin huomata pian kuuluvani myös naurajiin. Miksi muut eivät ymmärrä Suomen sotien historiaa, mikä tässä kielessä muka on niin mahdottoman vaikeaa ymmärtää, ei tätä nyt niin vaikeaa voi olla ääntää. Koulu voi olla minulle henkilönä vaikeaa, mutta on se myös helppoa jos siihen keskittyy. Hypin jatkuvasti puolivälissä kuin kuumalla lattialla kysyttäessä koulun vaativuustasoa, sillä vastaus ei ole helppo. Ei, opiskelu ei ole hankalaa, jos ymmärtää miten se toimii ja sen eteen tekee jotain. Kyllä, opiskelu on hyvinkin hankalaa, jos illat viettää baarissa ja seuraavana päivänä tulee kouluunkin vain nukkumaan.

Jokainen ihminen oppii omalla tavallaan. Toiset nappaavat tiedon kuulemastaan, toiset lukevat ja oppivat, toiset tarvitsevat kirjoittamista, jotta tieto menee päähän asti ja pysyy siellä. Koulu pyrkii antamaan jokaiselle oppimistyylille jotain, mutta ihan jokaista oppilasta ei voi miellyttää, joka lojuu kärrystä tippuneena mudassa melkein pakostakin. Toiset asiat ovat toiselle helppoja, toiset asiat tuntuvat mahdottomilta. Mahdottomastakin voi tehdä mahdollisen omalla asenteellaan, mutta jos ruotsi kielenä tuntuu mahdottomalta, niin ei siinä tahdo muuttaa omaa asennettaan. Ruotsi onkin yksi ainoa oppivelvollisuuden aine, jonka eteen tahdotaan laittaa sana: "Pakko". Pakkoruotsi. Nyt on pakko mennä ruotsin tunnille kärsimään, nyt on pakko tehdä ruotsin koe. Länsimaamme kieli on opiskelijoille vaativaa, sillä asenteemme tekee siitä ainoan kielen, jota on pakko opiskella. Todellisuudessa se on aivan yhtä pakollista kuin matematiikka, historia, äidinkieli, englanti, kaikki muutkin aineet joita opiskelija opiskeli jo silloin, kun oli pakko.

Niin kauan kuin on pakko opiskella, kaikki tuntuu puulta ja kaikki on vaikeaa. Kun jokin on vapaaehtoista, se muuttuu helpommaksi. Opettajat muistuttavat lukion alussa, että täällä istutaan omasta vapaasta tahdosta ja oppimistulos riippuu oppilaasta itsestään. Mikään ei ole enää pakko. Ehkäpä tämä muuttaa opiskelun mielekkääksi, vähemmän vaativaksi?
Opiskelijalta on kuitenkin pakko vaatia edes jollain lailla kohtuullisen hyvää oppimistulosta. Kehittyneen maailman tasolla Suomi kuitenkin pyytää meiltä vähän ja tarjoaa mahdollisuuksia helpontamaan työtaakkaa. Kahdeksan tunnin opiskelupäivät tuntuvat silti mahdottoman pitkiltä, vaikka vuotta myöhemmin miettiessään ne olivatkin aika lyhyitä, nopeasti meneviä päiviä.

Oma henkilökohtainen asenteeni opiskeluun on väärä, ja sahaisin jalkani irti mieluummin kuin menisin opiskelemaan ruotsia. Samalla luokalla on kuitenkin ihmisiä, jotka kykenevät puhumaan kyseistä kieltä jo sujuvasti, ilman ongelmia. Lukiolaisen odotettuun tasoon nähden he pääsevät helpolla, kun minä puolestani mietin, että mitä se "jag" taas tarkoittikaan. Suomessa kuitenkaan koulunkäynti ei ole liian hankalaa, sillä se on pureskeltu meille oppilaille yksinkertaiseksi. Me itse teemme siitä itsellemme vaativan vaatimalla itseltämme liikaa ja kapinoimalla vastaan. Oli englantikin minulle aikanaan vaikeaa, kompastuskivi oppitielläni ja roikuin luokalle jäämisen välimaastossa: Sitten pakotin asenteeni muuttumaan. Nyt se on jo liian helppoa, kun englannin kärryt jäivät odottamaan tippuneita oppilaita ja minä jatkoin matkaani eteenpäin.

Sanotaan, että ainoa, joka seisoo tielläsi, olet sinä itse. Jos sinä päätät, että opiskelu on vaikeaa, niin se on vaikeaa. Ainoa vaikeus opiskelussa on päästä asenteestasi ylitse, mutta se onnistuu vasta, kun itse nostat oman ahterisi ylös mudasta ja juokset kärryn kiinni.